Mika Bruun: Dead Sea

Nubian Nightjar - Nubiankehrääjä - Mika Bruun

Toinen opastettu kokopäiväretki alkoi viideltä Agamim´sta, suuntana oli Dead Sea. Ajomatkaa kertyi mukavat kolme tuntia. Kahdeksalta olimme Kuolleenmeren keskiosissa staijaamassa korkealla mäellä. Näkymät olivat hienot, mutta valitettavasti petomuutto jota olimme tulleet katsomaan, oli olematonta. Muutaman kilometrin patikoimisella pääsimme kuitenkin Vuorikotkan pesäjyrkänteelle. Pariskunta oli rakentamassa pesää. Molemmat yksilöt keräilivät pesämateriaalia rotkon toiselta puolelta kuivista pensaista. Lintuja pääsi seuraamaan ainoastaan putkella, sillä rotko oli melko leveä tältä kohtaan. Samalta paikalta tuli eliksiin myös Striolated Bunting, lajihan splitattu jokin aika sitten House Bunting´sta. Iltapäivällä meidän piti mennä, siis piti mutta ei menty katsomaan Sinai Rosefinch´a. Kuljettaja boikotoi hiekkatietä ja matkaa olisi ollut kaiketi kolmisen kilometriä patikoimista ja aikataulu ei yksinkertaisesti riittänyt. Komppasimme kuitenkin hieman wadin reunaa, aika turhaan. Illaksi siirryimme suolajärven etelä osaan. Mestassa olikin mukava pusikoitunut ja ruovikoitunut allas alue. Siellä oli kohtalaisesti lintuja, parhaina Clamours Reed Warbler ja Dead Sea Sparrow. Bonuksena näimme Caspian Stonechat´n ja mukavasi muutakin sälää. Hämärän tullessa kohteena oli varsinainen target lajimme, Nubian Nightjar. Tämä erittäin uhanalainen kehrääjä pesii rajavyöhykkeellä, eikä sinne ole asiaa normiretkellä. Peltoteiltä poikkeaminenkin saattaisi olla viimeinen poikkeama, sillä ojan takana on ihan oikea miinakenttä. Joten edes paikalliset ornit eivät osaa sanoa Nubian Nightjarien tarkkaa parimäärää, koska aluetta on mahdoton takseerata miinojen takia. Onneksi yksi pari oli melko helposti hoidettavissa peltoalueelta. Ne näkyivät loistavasti ”taskulampun” valoissa. Illallisen jälkeen vuorossa oli yön toinen target, Hume´s Owl. Tätä vähän tunnettua lajia patikoimme pimeässä wadissa 1.5 kilometriä tunnetulle reviirille. Koiras oli hankalalla päällä ja pysyi ensimmäisen tunnin hiljaa. Lopulta se innostui huutelemaan hienosti. Onnistuimme myös näkemään sen mutta valitettavan korkealla kalliolla ja hyvät kuvat jäivät toiseen kertaan. Raskas retki oli takana vasta kolmelta seuraavana aamuna, jolloin saavuimme hotellille. Vaikka hieno petomuutto jäikin näkemättä oli Kuolleenmeren retki vaivan arvoinen. Parin tunnin unien jälkeen homma taas jatkuu tutussa ympäristössä.