keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Välipäivä

Black Stork - Mustahaikara - Mika Bruun

Puistoaamu Ofira Parkissa ei tuonut yhtään mainittavaa havaintoa. Mikäli ei lasketa ostoskärrylistä viinaa keskellä puistoa, keltä lienee jääneet? Päätimme siirtyä pohjois tuulen saattelemana staijailemaan petoja. Itse sain kuningasidean siirtyä vastakkaisen vuoren rinteelle, tosin olimme pahasti myöhässä. Olin perillä vasta kahdeksalta ja menettänyt aamuvalot. Reilun puolen tunnin kävelyä vuoren harjanteella. Tarkoitus oli kuitenkin vain katsastaa mesta. Näyttää tosi hienolta paikalta kuvata petoja, myötävalo ja linnut nousevat alhaalta vuorta vasten. Nyt vain odotellaan sitä petopäivää. Sillä tänään se ei ollut, ainoastaan muutamia satoja Hiirihaukkoja ja kymmenkunta Arokotkaa ja jokunen Pikkukotka lipui ohitseni. Suurin osa niistä sinä aikana kun kävelin, joten muistikorttia sai säästellä parempiin tilanteisiin. Ainoastaan jokunen sata Mustahaikaraa lipui hienosti ohitse joita pääsin kuvaamaan, tässä mestassa on potentiaalia. Päivä sekoiltiin Evan ja Södersvedin kanssa K19-20 altailla ja hieman akaasia pöheikössä hyvin vaatimattomin tuloksin. Ilta puolestaan hölmöiltiin North Beachilla Ronin ja Markuksen kanssa, ihan yhtä vähän lintuja kuin päivälläkin. Selvästi välipäivän makua. Huomenna repeää – tai sitten ei.

Booted Eagle - Pikkukotka - Mika Bruun

Kuvausmesta - Mika Bruun

Spur-winged Lapwing - Kynsihyyppä - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti