lauantai 20. huhtikuuta 2013

Birecik - Van

Dead Sea Sparrow - Mika Bruun


Aamun sateessa suunnistimme nokan kohti Ibis Centeriä. Sen vierestä lähtee legendaarinen pikku wadi, jossa alueen oleelliset lajit. No sade hieman haittasi, mutta target laji hoitui niukasti äänellä. See-see Partridge huuteli wadin yläosassa, Rock Sparrowit lentelivät soidintaan ja Sininärhet postasivat pesäkolojensa vieressä. Lyhyellä kävelyllä oli myös kolme paria Kaspiankerttuja ja muuta perussälää. Pikainen käynti myös Ibis Centerissä, nähtiin pesäpöntöt ja opas kertoili hieman linnuistakin. Kyselin myös paljon muista linnuista tee kupillisen kera. Alueella ollut poikkeuksellisen kylmää jo neljä päivää ja talvikin oli kylmä. Sen ehkä aistii sillä osa linnuista on selvästi tulematta. Kuten toivottu Upcher´s Warbler, joka kuulemma tulee heti kun lämpenee, eli alkavalla viikolla. Lyhyt käynti Irak Babbler mestassa, lintuja nähtiin viisi mutta edelleen yhtä vaikeita kuvattavia. Paikalle pelmahti myös Ankaralainen opas tanskalaisen ornin kera, yllättävän paljon näitä orneja täällä kuitenkin tapaa. Vaihdettiin nuotteja ja kyseltiin itä Turkin tilanteesta. No hemmo kertoi että kyllä sinne Hakkari alueelle voisi kuitenkin mennä, illalla ei kuitenkaan kannata liikuskella. Jaa-a. Hieman ennen puoltapäivää otettiin suunnaksi Van. Hilpaisimme motaria pitkin itään, ja hups ei kuunneltu navikaattoria ja meni 20 kilometriä pitkäksi. Havahduimme hieman kun kyltissä luki Irak, meidän kun piti mennä koilliseen, ei kaakkoon. Aivan uusi motari teki tepposet ja missasimme yhden liittymän. Ei niin kiva juttu kun edessä on 650 kilometrin siirtymä. Loppu matka sujui kuitenkin loistavasti ja joutuisasti ja olimme perillä Van´n kaupungissa ilta seiskalta. Lämpötila putosi melko reilusti kun saavuimme ylängölle. Räntäsade piiskasi tuulilasiin Van järven rannassa, lämpömittari näytti huimaa neljää astetta. Lumi oli kuitenkin sulanut alueelta, lukuun ottamatta vuoria joissa näkyi olevan vielä reilusti valkoista ainetta. Valitsimme sattumalta ennen kaupunkia Madi Otel Van nimisen hotellin, 100 turkkilaista rahaa. Ihan kelpo ornitason hotelli, en kyllä muutoin tähän asettuisi. Vasta päätä oli jokin baari josta sai safkaa, epämääräistä kebabia. Huomenna aamulla selviää kuinka epämääräistä, samoin myös se oliko salaatin syönti järkevää. 

Bald Ibis - Mika Bruun

Ibis Center Wadi - Mika Bruun

Crested Lark - Töyhtökiuru - Mika Bruun

Allekirjoittanut by Tomi Muukkonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti