perjantai 19. huhtikuuta 2013

Turkki

Ménéstris Warbler - Kaspiankerttu - Mika Bruun

Tulimme eilen Tomi Muukkosen kanssa illalla Istanbulin kautta Adanaan. Heti pientä säätöä ennen kuin auto oli alla. Herzt löytyi lopulta koska hakuhemmo ei tullut kentälle. Vihdoin puoli yhdeksältä illalla saimme suunnaksi idän ja selviydyimme ensimmäiseen kohteeseemme Birecikiin aika lailla tasan puolelta öin. Hotelliksi valittiin perinteisistä se parempi, eli Acar. Jouduimme valitettavasti vain maksamaan turistihinnan, se oli tällä kertaa 200 kahdesta yöstä kahdelta. Ensimmäinen lintuaamu palloiltiin Eufrat joen länsipuolen altailla. Targettina oli luonnollisesti Irak Babbler. Tämä on WPn puolella ainoa paikka josta lajin voi hoitaa. Melko helposti havaitut kymmenkunta lintua pyörivät ruovikossa ja ympäristössä. Linnut olivat yllättävän arkoja, olin kuvitellut että kuvaaminen olisi ollut helppoa. Nyt jouduin tyytymään kaukokuviin. Aamun kohokohta kuvauksissa oli Kaspiankerttu. Yhteistyökykyinen koiras lauloi upeasti tien vieressä ohdakkeiden latvoissa pehmeässä valossa, hieno ilmestys oli vielä kaiken lisäksi elis niin kuin Babblerkin. Sain nauttia aamulla vielä yhdestä eliksestä, Bald Ibis, nämä Birecikin tunnuslinnut pyörivät wadin ja peltojen väliä yhtenään. Paikallisen Can Yeniyurt´n mukaan lintuja on tällä hetkellä 152 vanhaa lintua, lisäksi noin 50 munaa/poikasta pesissä. Kaikki linnut ovat rengastettuja ja ne ”talvehtivat” täällä paikan päällä, isossa tarhassa. Sillä jos ne pääsevät muutolle, ne ammutaan lähi-idässä muuttomatkalleen, siellä kun tällainen tappaminen on harrastus. Mutta ehkä nämä linnut voivat joskus tulevaisuudessa muuttaa normaalistikin talvehtimisalueilleen. Toivotaan niin sillä muita yksilöitä ei ole tällä suunnalla. Marokossa on olemassa hyvin pieni kanta, en muista juuri nyt yksilömäärää. Senkin selviytyminen on kiikun kaakun. Mutta ottaakko näistä pinnaa vai ei, siinä vasta pulma :) Aamun muita mukavia olivat Mustafrankoliini ja Pikkukiitäjä. Sadekuro keskeytti retken, oikeastaan sopivasti sillä oli lounaan aika. Iltapäivä meni sillan alapuolisilla altailla kuvatessa Pikkumerimetsoja ja muita sekalaisia lintuja vaihtelevalla menestyksellä. Sadekuurot haittasivat melkoisesti kuvailuja, mutta selvisimme niistä kunnialla. Illan suussa oli pakko panostaa synttäripäivän kunniaksi seuraavaan elikseen, eli Pallid Scops Owl. Yksinäinen lintu löytyikin melko helposti Tee mestan puistosta, tosin aika korkealta. Päivän neljäs elis oli plakkarissa, tähän olikin hyvä lopettaa päivä ja siirtyä takaisin hotellin huomaan ja syömään viereiseen ravintolaan, Altin Sofraan, syömään. Huomenna uudet kujeet ja pitkä ajomatka Van´n kaupunkiin itä Turkkiin.

Night Heron - Yöhaikara - Mika Bruun

Iraq Babbler - Persiantimali - Mika Bruun

Pallid Scops Owl - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti