sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Onnistumisia ja epäonnistumisia

Green Warbler - Mika Bruun
Liikkeelle lähdimme vasta auringon noustessa, lähdimme "kotiin" päin. Ensimmäiset stopit kylän lähellä kosteilla pelloilla, perus meininkin ja lintuja ihan mukavasti muttei mitään spetsiaalia. Jatkoimme kylään, Beyarjmand, jossa mukavasti puita ja pensaita. Paikalla mukavia lajeja kuten Syke´s Warbler, Green Warbler sekä aamiaisen ohessa havaittu Oriental Skylark. Etenkin Green Warbler - Kaukaasianuunilinnut olivat hienosti esillä, aiempina päivinä ne ovat olleet aavistuksen hankalia. Nyt kolme lintua ruokaili hienosti aidatussa puutarhassa välillä lyhyesti laulaen ja äännellen, lisäksi niitä pääsi kuvaamaankin lyhyesti. Maasto aamiaisen jälkeen lähdimme jatkamaan kohti seuraavaa mestaa, Parvan. jossain matkalla jouduimme ensi kertaa paikallispoliisin juttusille. Menimme kuvaamaan vahingossa poliisiaseman muuria, luulimme tuoretta seinä maalausta vain joksikin iskulauseeksi. No hetken päästä olimme pienessä kuulustelussa, josta selvisimme oppaan avulla pelkillä kuvan poistoilla kännykästä. Pääsimme vuorille autoilla aina lumirajalle saakka, aivan tien vieressä oli isohko parvi Crimson-winged Finch, mutta kuvaamisesta tuli painajaismaista. Tyypit olivat aina muualla ja missasimme autosta erinomaisen kuvaussession liiallisen vauhdin vuoksi. Seuraavna parin tunnin aikana kaikki kuvaukset epäonnistuivat syystä tai toisesta, hermot menivät omaan toimintaan. Miten osasinkaan olla väärässä paikassa, pelottaen linnut tai muuten vaan räpeltää. Halusin vajota jalkatilaan. Iltapäivän viimeisellä mestalla alkanut vesisade ja lämpötilan jyrkkä pudotus ei auttanut yhtään. Tässä vaiheessa halu hotellille oli jo kova, olihan tiedossa 4 tähden hotelli. No nopeasti selvisi että hotellin ilmoittamat tähdet eivät ihan täsmänneet standardeihin joihin ollaan totuttu. Ratkaisut huoneissa olivat vähintäänkin outoja. Esimerkiksi suihku oli vessanpöntön päällä vaikka tilaa oli yltä kyllin pesuhuoneessa ja vesi valui huoneeseen. No toisaalta se ei hirveästi haitannut, koska piti ladata kuvat, kirjata havikset ja kiirehtiä illalliselle. No illallinen oli arvatenkin erilainen, mutta sekin upposi nälkäisenä nopeasti. Retken rasittavin päivä oli takana. Päivän parhaat lajit: Shikra, Oriental Skylark, Shore Lark (possible ssp albicula), Streaked Scrub Warbler,  Green Warbler, Syke´s Warbler, Rock Thrush, Red-tailed Wheatear, Spanish Sparrow,  Pale Rock Finch, Radde´s Accentor, Citrine Wagtail (ssp calcarata), Asian Crimson-winged Finch and Red-fronted Serin

Syke´s Warbler - Mika Bruun

Green Warbler - Mika Bruun

Citrine Wagtail ssp Calcarata - Mika Bruun

Shore Lark possible ssp albicula - Mika Bruun

Asian Crimson-winged Finch - Mika Bruun
Beyarjmand - Mika Bruun 
Kauppa jossain matkalla - Mika Bruun
Parvan - Mika Bruun
Parvan - Mika Bruun 
Parvan - Mika Bruun




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti