perjantai 25. lokakuuta 2019

Last Day in Corvo

Spotted Sandpiper - Amerikansipi - Mika Bruun
Taas se päivä koitti, viimeinen Corvon päivä. Rikottiin sääntöjä ja poistuttiin saaresta. Saa nähdä miten Sendari kostaa sunnuntaina. Bongaamaankaan ei pääse, vaikka ollaan seuraavat kolme päivää S ão Miguelilla. Sillä trooppinen myrsky, Pablo on asiasta erimieltä. Saaresta oli oikeastaan pakko poistua, koska maanantain lento on sata varmasti peruttu, ja seuraava lento olisi keskiviikkona. Viikonloppuna olisi ehkä voinut päästä pois, mutta mitään takuuita sille suunnitelmalle ei SATA antanut. Joten tästä eteen päin siis autolla ja normaali hotellissa. Hotelli on suositeltava The Lince, ainoastaan booking´in kautta, kahdelta 50 ekeä. Siisti melko uusi, parin kilometrin päässä keskustasta. Pidetään tukikohtana tätä loppu retki. Aamulla ehdin vihdoinkin Cory´s Shearwater´n vapauttamisiin, aamupäivällä 30 nuorukaista vapaaksi. Eilen 42 yksilöä, joten Cagarro teamillä riittää yöllä puuhaa. Lintuja siis kerätään kylästä pahvilaatikoihin, onnistuneet laskeutumiset betonille vapautetaan. Hieman onnettomat hoidetaan ja vapautetaan vasta myöhemmin. Osaa joudutaan jopa ruokkimaan pitempäänkin. Tapahtuma on kyläläisille iso, ja lähes kaikki lapset ja aikuiset osallistuvat  Cagarro keräilyyn. Kylästä mm sammutetaan iltaisin kahdeksalta valot etteivät poikaset törmäile valoihin jne. Lopulta kaikki on ohitse parissa viikossa ja suuret lautat nuoria liitäjiä harjoittelee lentoa ja lentoon lähtöä merellä rannan tuntumassa. Välillä näkee todella säälittävän näköisiä laskeutumisia ja etenkin yrityksiä. Tuleva myrsky ei ainakaan paranna tilannetta. Corvolta lähtijöiltä lähes kaikilta jäivät matkalaukut kahdelta viimeiseltä päivältä johonkin. Jengi pyörii tällä hetkellä ympäri saaria ilman matkalaukkua, osa on jo lähtenyt kotimaahansa tyhjin käsin. Onneksi meidän laukut tulivat, koska lennettiin Florekselle ensin. Oudon tapauksesta tekee vielä se että yhdenkään paikallisen matkalaukku ei kuulema ollut hukassa. Lost & foundissa olikin ainoastaan orneja kuvailemassa laukkujaan. Kentätkään eivät ole niin isoja että laukut voisivat hukkua, koska ne viedään suoraan koneeseen ja pois muutaman metrin pituiselta hihnalta. Huomenna siis S ão Miguel

Päivän parhaat:

Spotted Sandpiper - still
REV - 1
European Wigeon - 2

Cory´s Shearwater - Mika Bruun

Auringon nousu kevyessä sateessa - Mika Bruun

Päivän viimeinen kuva Corvolta tänä vuonna - Mika Bruun
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti