sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Tyhjennys päivä

European Goldfinch - Tikli - Mika Bruun
Aamulla piti rynnätä Florekselle, ei rynnätty koska tuuli oli aivan liian kovaa, ja sadekuurot täydensivät säätä. Yhdeksän maissa päätimme sännätä laaksoihin, sadekuurot olivat helpottaneet hieman. Reipas pohjois/luoteistuuli oli viilentänyt ilmaa niin, että tarvittiin jo pitkähihainen paita päälle. Cantinhossa kärvisteltiin muutama sadekuuro puiden alla. Oikeastaan melko sama sillä mitään ei kuulunut eikä näkynyt. Seuraavat laaksot menivät samalla jo totutulla kaavalla. Ei edes REV iä saatu atrapilla ääneen. Kaikki tuntuivat lähteneen viime yönä. Eikä juuri kukaan muukaan nähnyt mitään, ainoastaan pari REV iä oli jäänyt Picoon norkoilemaan. Saatiin kaikesta huolimatta eväät syötyä, mikä olikin paras tapahtuma laaksoissa. Päivälle löytyikin ainoastaan Lapland Bunting uutena, huimaa. Resevoirin linnut olivat päättäneet jäädä odottamaan tulevaa. Iltapäivän loppu menikin terassilla staijaillessa, melko turhaan siinäkin. Mentäessä llalliselle löysin Red-eyed Vireon tien vierestä, eli meille ainut jenkki tänään.

Päivän parhaat:

Northern Parula - still
Buff-bellied Pipit - still
REV - 3 (Pico 2, Guesthouse)
Semipalmated Plover - 2 still
Northern Harrier - still

Pink-footed Geese - 2 still
Lapland Bunting - 1
Great Shearwater - 3

"Black Wheater" - Mika Bruun
 
Taxi jono aamuisin - Mika Bruun

Iltapäivän Office - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti