maanantai 5. lokakuuta 2020

Sadetta ja sumua

 

Lighthouse - Majakka alkuyöstä - Mika Bruun

Valoisaa tuli vasta kahdeksan pintaan. Utuinen keli, kevyehkö itätuuli ja puolen tunnin sadekuuro. Eikös siinä ole hyvän pudotus sään tuntomerkit? Näin me ollaan uskoteltu, kai se pitää edelleenkin paikkansa. Paitsi tänään, uutena tuli Sepelkyyhky, Lehtokurppa, Merisirri, Varpushaukka, Suopöllö. Meinasi unohtua rallihanhi parvi, jossa oli noin 20 metsähanhea, yksi tundrametsähanhi ja nuori tundrahanhi. Nämä määrittyi vasta äsken kuvista. Päivän paras sokerina pohjalla Tristis. Mikään noista ei täytä kriteerejä harvinaisuudelle, ainakaan täällä. Neljä tuntia komppasin saarta ristiin rastiin, joka paikassa ehdin käydä. Kunnes Östralta päin vyörysi tiheä sumu. Tässä vaiheessa olin vielä aavistuksen toiveikas, mutta se hälveni vartin sisällä. Rupesi satamaan, aina niin mukavas märkää tihkusadetta. En mitenkään ehtinyt suojaan asemalle, ja kastuin totaalisesti. Suunnitelma iltapäivälle vaihtui puuhasteluun. Vaihdoin vaatteet ja lähdin halkovajaan, sahasin ja pilkoin kolmelle päivälle sauna ja kakluuni puut. No tänään niistä kului yhdet, koska vaatteet oli saatava kuivaksi. Myös neljän päivän pölyt oli leppoisa karistaa pehmeissä löylyissä. Lämmitysten välissä ehdin käydä nopeasti pikkuretkellä, koska sade lakkasi hetkeksi. Reilun puolen tunnin päästä tuuli kääntyi etelään ja sankka sumu vyöryi takasin ja alkoi jälleen tihuuttamaan. Päivän aikana havaitsin, että paljon oli samoja lintuja kuin eilenkin. Sama kuusitiainen, samat likaiset käpytikat, missä piipussa lienevät käyneet sekä harjalintu puuhastelee satamassa omiaan. Lajimäärä saaressa taitaa olla nyt 73. Huomista odotellen.

Päivän sumukuva saunalta kylään päin - Mika Bruun

Eilinen saareen tulokuva, satama itä rannassa - Mika Bruun


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti