torstai 8. lokakuuta 2020

Kovaa tuulta

Västra Norrskär W puolen loisto - Mika Bruun

 Tänään ei ollut varsinainen kuvauspäivä ensinkään. Aamulla nimittäin satoi vettä ja kunnolla. Kokeilin kymmenen aikoihin lähteä redulle, mutta 10 minuutin päästä oli pakko palata korvat luimussa ja tukka märkänä takaisin aseman suojaan. Merelle katsomisessakaan ei ollut hirveästi järkeä, kun sinne ei oikein nähnyt. Puolelta päivin lähdin uudestaan, 45 minuuttia piti odottaa kunnes koko rintama oli ohi täältä. Kelasin koko saaren läpi, kaikki potentiaaliset puskat, rudet, ruovikon, katajikon ja kosteat niityt. Ei tullut Suomen pinnaa, eikä tosin mitään muutakaan raria. Saari oli tyhjentynyt aika paljon. Mukavin havainto oli viiden suopöllön parvi jonka pelästytin keskeltä saarta olevalta jäkälä niityltä. Olivat tiivissä kasassa maassa, harmi etten ehtinyt nähdä niitä. Eikä kuvaa, enkä viitsinyt jahdata niitä koska kova tuuli, 13m/s olisi ajanut ne kauas merelle. Upupa jaksaa edelleen saaressa hyvin. Parhaat havainnot olivat vuorihemppo ja nuori pere, joka antoi isolle anas ja kalalokki parville kyytiä. Saamatta kuitenkaan mitään. Mielenkiinnolla odotan huomista, onko taas sadepäivä. Toivottavasti pääsisi jo aamusta retkelle. Loppuun lyhyt videotesti päivän tunnelmasta. Ei olisi kannattanut, kaikki jumitti.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti