torstai 10. lokakuuta 2013

Philadelphialainen

Philadelphia Vireo - Kanadanvireo - Mika Bruun
Aamu aloitus Lighthouse Valleysta, mielessä tietysti Black-and-white Warbler – Kiipijäkerttuli. Lintu löytyi miltei välittömästi saavuttuamme pelimestalle. Kuvailimme tyyppiä reilut kolme tuntia ja muutama hieno kuva jäi kovalevylle. Ensimmäinen laji johon voin olla tyytyväinen ja ei jää vaivaamaan seuraavalle päivälle. Myös kaksi Cliff Swallow – Amerikanpääskyä oli mestoilla edelleen. Pakkailimme sateen jälkeen kamoja lähtökuntoon ja samalla lälläri pärähti. Saimme kuulla että Fojo´ssa oli ollut Philadelphia Vireo – Kanadanvireo. Ei muuta kuin taapertamaan muutama kilometriä. Oikaisimme hallitusti peltojen poikki ja olimme hyvissä ajoin paikalla. Lintu oli kohtalaisesti heti esillä ja pari hätäistä kuvaakin pääsin sutaisemaan. Tyytyväisinä lähdimme takaisin ylöspäin ja matkalla Britit olivat löytäneet uuden Red-eyed Vireo – Punasilmävireon. Päivänpinna pois kuljeksimasta ja kohti kylää. Matkalla jälleen kova sadekuuro pysäytti matkan teon, mutta onni onnettomuudessa kun saimme samalla kyydin alas. Pinnaoluita ei voittanut mikään. Sen jälkeen suuntasin kohti lentokentän laitaa. Hukkasin nimittäin eilen illalla kalansilmä obiskan sinne. Kökin ensin hetken sadekuuron ajan perinteisessä Parula – Vireo mestoilla. Kas Red-eyed Vireo – Punasilmävireo hypähti jälleen vajaaseen pariin metriin hetkeksi. Tämä paikka ei petä, tosin linnut ovat aina liian lähellä. Sateen tauottua palailin eilisiä jälkiäni takaisin päin ja yllätys oli suuri kun löysin objektiivini heinikosta. Se oli selvästikin pudonnut olkalaukusta kun ylitin aitaa. Erittäin tyytyväisenä palailin takaisin kämpille ja päädyin tekemään päivän kuvia. Onnistuneen päivän kruunasi hyvä yhteisillallinen. Huomenna on The Päivä.


Black-and-white Warbler - Kiipijäkerttuli - Mika Bruun

Black-and-white Warbler - Kiipijäkerttuli - Mika Bruun

Black-and-white Warbler - Kiipijäkerttuli - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti