keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Sadetta

Blackcap - Mustapääkerttu - Mika Bruun
Eilinen American Redstart – Loistokerttuli jäi hieman vaivaamaan, kuvat eivät olleet sitä mitä halusin. Tosin kuvat eivät parantuneet yhtään aamupäivän sessioissa. Oikeastaan en ottanut yhtään kuvaa koska lintu viihtyi koko ajan korkealla, en jaksa niitä vatsakuvia. Komppasimme iltapäivällä koko Ponte´n, näkemättä mitään uutta. Valtava ukkos-ja sadekuuro keskeytti retken tunniksi. Onneksi saimme tilattua taxin ja pääsimme kuivana takaisin kämpille. Iltaretki lentokentän ympäristöön oli mukava. Aluksi löysin itselleni Azoreiden pinnan Manx Shearwater – Pikkuliitäjästä. Ja kun meni kökkimään Northern Parula – Tiaiskerttuli paikalle, eteeni tupsahti Red-eyed Vireo – Punasilmävireo noin metrin päähän. Hienoa epeli, en uskaltanut liikahtaa jotta sain katsella lintua pitempään. Sen lennähtäessä muutaman metrin, se katosi lopullisesti. Samaan aikaan Parula hiippaili Tamariski pensaikossa, enkä saanut kuvaa siitä. Päivän uusi jenkki saaressa oli Lighthouselta löytynyt Black-and-white Warbler - kiipijäkerttuli. Saareen tuli taas 11 uutta ornia, kaksi lähti. Nyt on uudet ennätykset, yli 40 ornia saaressa. Iltaruokailu sujui siitä huolimatta loistavasti. Toivottavasti myös huomiset kuljetukset.

 
Semipalmated Plover - Kanadantylli - Mika Bruun


Dinner - Mika bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti