tiistai 22. lokakuuta 2013

Välipäivien Isoäiti

Cory´s Shearwater - Keltanokkaliitäjä - Mika Bruun
Suurin odotuksin taxilla Lighthouse valleyn pohjille, ja pohjille vajottiinkin nopeasti. Mitään ei löytynyt. Ei myöskään Poco dÁquan alaosista, eikä Ponta´sta, eikä myöskään Lapa´sta. Ainoastaan eiliset kolme jenkki koppanokkaa olivat paikalla. Ainut ”järkevä” teoria kaikelle on että heikommin lentävät tyypit päättivät päivänsä merelle, niin kova oli eilinen länsimyrsky. Siis se teoria että mitään ei tullut, on täysin pois suljettu. Toinen hyvä teoria on se että Sendari jäi kukittamatta myrskyn takia, ehkä tämä on oikeasti se järkevin. Tänään vein muuten sinisen ison kukan Sendarille, joten huominen Cerulean Warbler – mikäliesuomex on täysin varma. Ruksaan sen jo tänään valmiiksi. Tänään saimme uutta verta kehiin, kolme urhoollista suomalaista saapui veneellä Florekselta. Janne Aalto, Ilkka Sahi ja Miika Suojarinne. Joten taas ollaan kärkimaa miehittäjissä ja komppaus voimakin lisääntyy kun on uusia innokkaista vanhojen seuraksi. Päivän kuvaukset menivät tänään ihan poskelleen. En ottanut kuin yksitoista kuvaa ja nekin vain valotusta katsoen kun White-crowned Sparrow – Juovapääsirkku tuli puuhun, muttei sitten laskeutunutkaan ruokinnalle. Eli tänään kaikki blogikuvat ovat otettu iPhonella, tulipahan testattua sekin. Kuvissahan se tuskin näkyy, ihan samaa shittiä ne on kuitenkin. Aamuksi on taas luvattu myrskyä. Joten saa nähdä mitä tehdään ja minne päädytään. Sendari on kuitenkin kukitettu ja laji on varma, paikkaa ei ole kuitenkaan vielä tiedossa. Sen näkee aamulla, koska on the Päivä.


Maestro at work - Mika Bruun

Upper Lighthouse valley - Mika Bruun

Eastcoast at Corvo - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti