torstai 11. lokakuuta 2018

Baltimore Oriole

American Redstart - Loistokerttuli - Mika Bruun
Aamu oli odotetun mukainen, järkyttävä tuuli jo Miradourolla oli 31m/s, lentokentällä ainoastaan 20m/s. Vesisade oli vaakasuoraa ja merelle ei nähnyt kuin max 300 metriä, välillä sadekuurojen aikaan 50 metriä. Onneksi puolen päivän aikaan helpotti ja päästiin ulos retkelle. No tietysti kastuttiin mutta yritettiin kentän rakennuksien suojissa staijata merelle, nähtiinkin muutama Leach Storm-Petrel - Myrskukeiju. Sateen tauottua vähän puolen päivän aikoihin päästiin uudelleen maastoon, ihan oikealle retkelle. Kompattiin alimmaisia peltoja, kun The Gullysta tuli American Redstart - Loistokerttuli hälytys, kuva yllä ja alla. 1st-winter male, eli uusi lintu. Ajateltiin että käydään katsomassa lintu, ainahan jenkit ovat mukavia WPn puolella nähdä. Eikä päästy kuin 300 metriä kun Markku huomasi varpusparvessa olleen Baltimore Oriole - Idänlehtoturpiaalin. 1st-winter male istui rauhassa, mutta kun saimme tiedon muille lintu putosi Tamariskeihin eikä koskaan näyttäytynyt uudelleen. Onneksi ehdin napata nopean sarjan ja sain record shot´n. Tunti meni odotellessa, turhaan. Lopulta päädyimme sinne minne alunperin pitikin mennä The Gully´n katsomaan AMREa. Lintu näyttäytyi upeasti, tavallisesti laji on hankala nähdä saatika kuvata, nyt molemmat olivat helppoa kauraa. Reilun tunnin istumisen jälkeen kaikki ei ollut kohdallaan kun yritin nousta seisomaan. Selkä jämähti totaalisesti jumiin, vaivoin pääsin lähimmälle pellolle, jossa pääsin varovaisesti laskeutumaan selälleen. Illalla sain relaksantteja ja niitä nappailtuani selkä on kävelykunnossa, toistaiseksi. Saa nähdä miten aamu sujuu, eiköhän se pillereiden avulla siitä mene. Jos, tai kun tulee hälytyksiä luulen ettei siinä paljon yksi selkävaiva haittaa, silloin mennään. Markulle kiitos Baltimoresta, se oli pinna.

The best of the Day:

Baltimore Oriole - 1st-winter male
American Redstart - 1st-winter male
Red-eyed Vireo - 1
Spotted Sandpiper - same as usually
Spotted Flycatcher - same as usually
Leach Storm-Petrel - 2-3 individuals
Band-rumped Storm-Petrel complex - 1

American Redstart - Loistokerttuli - Mika Bruun

Baltimore Oriole - Idänlehtoturpiaali - Mika Bruun

Black Beach - Mika Bruun
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti