sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Uusi Baltimore

Willow Warbler - Pajulintu (ssp trochilus?) - Mika Bruun
Aamu alkoi tavallaan surkeasti, melko nopeasti valoisan alkaessa tuli tieto että emme pääse Speed Boatilla Florekselle bongaamaan W Kingbirdiä. Monet masentuivat, me etsimme vaihtoehtoja. Löysimmekin nopeasti veneen ja Markku lupasi kapteeniksi, kuvat alla. Tosin meillä oli linnusta eilinen kuva, joka unohtui laittaa jo eilen. Kuvassa hieman keskeltä oikealle punaisella rengastettuna, lintu näkyy kuvassa selvästi keltaisena. Jopa kirkkaasti jos oikein jaksaa kuvitella :) No arvaten päivälle piti kehittää piristystä. Aamupäivän komppasimme ala osaa, tuloksena upeita "jenkkejä" eli kaksi nimirodun pajulintua. Sää oli tuulinen, liian tuulinen, onneksi aurinko paistoi alhaalla melko aamusta alkaen. Ainakin luulin että se olisi hyvä asia, tunnin päästä oli jo tuskaisen hiostavaa pelkässä T-paidassakin. Puolelta päivin päätimme siirtyä viilentävälle kahvi kierrokselle. Juuri kun olimme päässeet 200 metrin päähän, ylhäältä tuli tieto pikkulepinkäisestä. Kolmas Azoreilta ja Corvolta, joten oli pakko bongata, ihan vaan periaatteesta kun kaikki lajit on täällä nähtävä. Tilasimme taxin ja sukelsimme sumuun ja tihkusateeseen, totaalinen ero kylään. Näkyvyys oli reilut 100 metriä, ja lintu kateissa kun tulimme paikalle. Vajaan tunnin kuluttua ylhäältä tuli tieto uudesta Baltimore Oriole - Idänlehtoturpiaalista ja porukka katosi sinne. Meni tovi ja löysin piileskelevän lepinkäisen, valitettavasti muut eivät ehtineet enää paikalle sillä lintu katosi uudelleen. Baltimoresta saivat kaikki halukkaat pinnan. Ennen pimeän tuloa yritin vielä kuvailla surullisen kuuluisaa Wilsonia, saamatta taaskaan kuvia, säälittävää. Illallisen jälkeen suunnitellaan erilaisia versioita miten päästään Florekselle. Jos tuo alla oleva vene ei esimerkiksi pysy pinnalla tai tilattu vene ei taaskaan pääse tuulen takia.

The best of the Day:

Baltimore Oriole - 10th for Azores
Wilson´s Warbler - still
American Redstart - still
Red-backed Shrike - 3rd for Azores

Suomi group 2018, paitsi Petri joka eksyi taas

"Western Kingbird" keskellä oikealla

Corvo - Flores ferry, we will try to fix it to ready for tomorrow

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti