perjantai 5. lokakuuta 2018

Vihdoin Corvolla

Mediterranean Gull - Lisbon - Mika Bruun
Ei alkanut tämä retki niin kuin elokuvissa. Hieman ihmetytti jo Helsingin päässä TAPin yritys saada ihmisiä laittamaan käsimatkatavaroita ruumaan. No päästiin matkaan hyvin, jotain ei otettum kyytiin kun passi oli mennyt vanhaksi ja muuta golfmaila häslinkiä  sekä fudis joukkueen mahtuminen mukaan. Lissabonissa selvisikin nopeasti että tämä ennen luotettava TAP oli jättänyt kylmän viileästi 50 ihmisen matkalaukut Helsinkiin. No lopulta selvisi että niitä tuodaan Lissaboniin vähitellen, aika jännä tyyli. Varsinkin kun aika monella oli jatkolentoja. Näin kävi myös allekirjoittaneelle, laukku jäi. Seuraavan 12 tunnin aikana kävin muutaman kerran kentällä kyselemässä olisiko se mahdollisesti jo tullut? No ei ollut, mutta mitään ei myöskään tehty. Lopulta ilta kymmeneltä, tuntien odottelun jälkeen sain vihjaistua että jos aloitettaisiin laukun kysely lähtöpäästä. Jotenkin olin ymmärtänyt että se numerosarja joka jää lipusta, ja jossa vielä lukee "matkalaukku tiketti". Siitä pitäisi näin maallikkona tietää missä laukku on, mutta ei. Lopulta useiden sattumien kautta groundforce löysi laukun viereisestä toimistosta. Oli kuulema juuri saapunut, ehkäpä niin. No ilta yhdeltätoista olin onnesta soikea kun sain matkalaukun. Enää olisikin ollut aikaa jatkolentoon vain viisi tuntia. Olisi ollut orpoa tallustaa pikku tennareissa, farkuissa ja valkoisessa T-paidassa Corvo laaksoja läpi seuraavat päivät. Saatika kaikki muut vermeet, laturit ja jne. Kaikki olisivat olleet jossain muualla kuin Corvolla. Matkaan päästiin ja kolmen lennon jälkeen laskeuduttiin saareen. Olikin vuorossa kokemani haastavin laskeutuminen. Kone heilui ja hyppi ensimmäisellä kerralla liikaa ja kapteeni veti koneen ylös ja lähdettiin heittämään kierrosta. Uusi yritys hieman eri kulmasta onnisti ja hyppylaskulla tultiin alas. Tuuli oli puuskittainen pohjoisen puoleinen, joten ei ole odotettavissa mitään jenkki ryntäystä. Myöhään iltapäivällä löytyi Spotted Sandpiper - Amerikansipi, tosin ihan peruslaji Azoreilla. Mutta pohjoistuulet olivat tuoneet Doctor House´n kupeeseen ihanan Pied Flycatcher - Kirjosiepon. Havainto vasta Azoreiden kolmas, ja Corvon toinen. Tanskalaiset ensikertalaiset olivat nähneet aamulla myös Common Swift - Tervapääskyn. Epäiltiin että olisi Corvo eka, mutta en voitu varmistaa mistään sitä. Selvinnee myöhemmin. Huonomminkin on alkanut nämä retket, kyllä tämä tästä lähtee. Aamulla uusi päivä. Alla muutama surkea record kuva, jotain oli laitettava. Mustanmerenlokki - Mediterranean Gull, muuten loistava käännös kuva on otettu laukkua odotellessa Lissabonissa.

The best of the day:

Spotted Sandpiper - 1
Pied Flycatcher - 1, 3rd for Azores
Common Swift - 1, 1st for Corvo

Se tunne kun joku tuijottaa, ja lopulta löydät tyypin

Spotted Sandpiper - Amerikansipi

Pied Flycatcher - Kirjosieppo - Azoreiden kolmas havainto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti